Olisin valmis yrittämään uudelleen äiti-tytär-suhdetta. Mutta olen edelleen liian loukkaantunut ja liian haavoittunut myöntämään sitä kenellekkään, edes omalle miehelleni.
En ole tarpeeksi rohkea sen ensimmäisen siirron tekemiseen. Haluaisin että se tekisi sen. En haluaisi tai pystyisi kyllä puhua sille mitään. Haluaisin vain olla hiljaa ja ajatella.
Miten se on voinut olla ilman yhtä lastaan kaiken tän ajan? Eikö se rakasta mua? Eikö se ole ikinä rakastanutkaan mua? Onko se unohtanut mut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti