Oon ruvennut tekemään lenkkejä. Niistä tulee hyvä olo. Voi purkaa kaiken sen turhautumisen lapsettomuudesta ulkoilman hengittämiseen. Tai eihän se kaikkea korjaa mutta helpottaa kutenkin.
Eilen olin kaverin kanssa iltalenkillä. Se sitten kysy ihan suoraan että ollaanko me ajateltu lapsia. Ekana meinas tulla se normaali vastaus, mutta päätin kuitenkin vastata totuudenmukaisesti. Se ei ole musta kiinni. Sen myöntäminen jollekki toiselle helpotti kummasti.
Kunpa vaan joskus se kipukin helpottais.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti