Olen lukenut blogiasi ja täytyy sanoa että jokainen kirjoittamasi teksti vauva asiaan liittyen on kuin olisin sen itse kirjoittanut. Kaikki mainitsemasi tunteet ovat kuin omasta sydämmestäni. Itse olen siis aivan täysin samanlaisessa tilanteessa kuin sinä ajatuksinesi ja suruinesi. Tosin olen sinua vanhempi ja olen menettänyt jo toivoni oman seurustelukumppanini mielen muuttumiselle asian suhteen. Kaikki lähiympäristössä tuntuvat saavan vauvan,hankala olla onnellinen heidän puolestaan vaikka kuinka haluaisi. Meillä lienee ero edessä tämän asian vuoksi mutta toivon että te saatte asiaan vielä jossain vaiheessa samankaltaisen näkemyksen ja miehesi suostuu vauvaan.
En haluaisi sanoa, että miehen pitäisi suostua lapseen. Hänellä saa olla oma mielipiteensä tästä asiasta. Rakastan häntä yhtä paljon riippumatta hänen päätöksestään. Harmittaa vaan se, että entä jos näin käy. Miten sitten selviän?
Olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa ja minulle on herännyt paljon ajatuksia kirjoituksistasi. Tulee paha mieli seurata suruasi. Toisaalta, oletko koskaan ajatellut että miehesi saattaa juuri tuon surusi vuoksi perääntyä? En tunne sinua, enkä tiedä millainen olet blogisi ulkopuolella, mutta kirjoitustesi perusteella vaikutat todella masentuneelta. Siksi tulee mieleen helposti, että onkohan sinun edes hyvä hankkia lasta ennen kuin saat mielesi kuntoon? Raskaus on raskasta aikaa pelkoineen ja hormoonit heittelevät mielialaa. Synnytyksen jälkeinen aika on vielä raskaampaa. Jos mielesi on nyt jo tuolla mallilla, mitä se on synnytyksen jälkeen? Vaikka vauvaa haluaisi kuinka paljon, mieliala voi helposti romahtaa synnytyksen jälkeen ja edessä on masennus. Ehkä miehesi ei uskalla alkaa vauvantekoon, jos olet jo noin herkkänä mieleltäsi vaikka vauva on vasta suunnitelmissa.
Harmi että olet saanut noin negatiivisen kuvan musta. Mutta mukavaa että tiedostat sen, että tämä, mitä blogiin kirjoitan, ei ole se ainoa oikea minä. Paljon jätän kertomatta. Puran tänne vain huonot hetket, en niitä iloja. Niistä nautin miehen kanssa kahdestaan.
Niin tiedän tunteesi. Itse olen ottanut saman kannan asiaan, en painosta miestäni ja arvostan hänen mielipidettään asiaan. Rakkaus on yhtä suurta oli mielipide mikä tahansa mutta äidiksi haluan mikäli Se biologisista syistä mahdollista. Selviämisestä en tiedä..vaikealta tuntuisi elää ilman toistakaan,lähes mahdottomalle. .
Olen lukenut blogiasi ja täytyy sanoa että jokainen kirjoittamasi teksti vauva asiaan liittyen on kuin olisin sen itse kirjoittanut. Kaikki mainitsemasi tunteet ovat kuin omasta sydämmestäni. Itse olen siis aivan täysin samanlaisessa tilanteessa kuin sinä ajatuksinesi ja suruinesi. Tosin olen sinua vanhempi ja olen menettänyt jo toivoni oman seurustelukumppanini mielen muuttumiselle asian suhteen. Kaikki lähiympäristössä tuntuvat saavan vauvan,hankala olla onnellinen heidän puolestaan vaikka kuinka haluaisi. Meillä lienee ero edessä tämän asian vuoksi mutta toivon että te saatte asiaan vielä jossain vaiheessa samankaltaisen näkemyksen ja miehesi suostuu vauvaan.
VastaaPoistaEn haluaisi sanoa, että miehen pitäisi suostua lapseen. Hänellä saa olla oma mielipiteensä tästä asiasta. Rakastan häntä yhtä paljon riippumatta hänen päätöksestään. Harmittaa vaan se, että entä jos näin käy. Miten sitten selviän?
PoistaOlen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa ja minulle on herännyt paljon ajatuksia kirjoituksistasi. Tulee paha mieli seurata suruasi. Toisaalta, oletko koskaan ajatellut että miehesi saattaa juuri tuon surusi vuoksi perääntyä? En tunne sinua, enkä tiedä millainen olet blogisi ulkopuolella, mutta kirjoitustesi perusteella vaikutat todella masentuneelta. Siksi tulee mieleen helposti, että onkohan sinun edes hyvä hankkia lasta ennen kuin saat mielesi kuntoon? Raskaus on raskasta aikaa pelkoineen ja hormoonit heittelevät mielialaa. Synnytyksen jälkeinen aika on vielä raskaampaa. Jos mielesi on nyt jo tuolla mallilla, mitä se on synnytyksen jälkeen? Vaikka vauvaa haluaisi kuinka paljon, mieliala voi helposti romahtaa synnytyksen jälkeen ja edessä on masennus. Ehkä miehesi ei uskalla alkaa vauvantekoon, jos olet jo noin herkkänä mieleltäsi vaikka vauva on vasta suunnitelmissa.
VastaaPoistaHarmi että olet saanut noin negatiivisen kuvan musta. Mutta mukavaa että tiedostat sen, että tämä, mitä blogiin kirjoitan, ei ole se ainoa oikea minä. Paljon jätän kertomatta. Puran tänne vain huonot hetket, en niitä iloja. Niistä nautin miehen kanssa kahdestaan.
PoistaNiin tiedän tunteesi. Itse olen ottanut saman kannan asiaan, en painosta miestäni ja arvostan hänen mielipidettään asiaan. Rakkaus on yhtä suurta oli mielipide mikä tahansa mutta äidiksi haluan mikäli Se biologisista syistä mahdollista. Selviämisestä en tiedä..vaikealta tuntuisi elää ilman toistakaan,lähes mahdottomalle. .
VastaaPoistaMulle ero ei ole edes vaihtoehtona. Kun naimisiin mentiin niin naimisissa sitten ollaan. Kyllä minäkin lapsen haluan, mutta mielummin pidän miehen.:)
Poista