Kaikki alkoi keskiviikkona.
Olin ajamassa kotiin töistä ja mun puhelin soi. Katoin, että soittaja oli meidän alueen sairaahoitopiirin rekrytoija. Pysähdyin bussipysäkille ja soitin sille takas. Se tarjos kesäks töitä, jotka tietenki otin vastaan.
Menin sitte torstaina käymään nykyisellä työpaikalla kertomassa uutiset. Istuin pomon eteen ja aloin selittämään asiaa: "Sain hoitoapulaisen töitä hei-- [VATSA, POMON VATSA] --nä- ja elokuuks-- [PYÖREE] --niin, että-- [RASKAANA] --käviskö, että tota-- [EI VITTU, MITEN MÄ PYSTYN JATKAMAAN TÄN LOPPUUN? MITÄ MUN EDES PITI SANOA? RASKAANARASKAANARASKAANA] --olisin kesällä kuitenki kesäkuun täällä ja-- [MIKS EN TIENNY? MILLON OON NÄHNY POMON VIIMEKS?] --sitte mun kesäloma laitettaisiin heinä- tai elokuulle?"
Totta puhuen ensimmäinen ajatus oli, että miks mulle ei oltu kerrottu. Ihan hölmö ajatus. Nolottaa, etten tajunnu onnitella sitä edes. Jotenki van vältin sen katsomista. Siis sen vatsan. Ja kun se silitti sitä. Sitä täydellisen pyöreetä. Se oli niin kaunis.
Menin sitte asian hoidettuani takas autoon, jossa mun mies odotti. Sanoin vaan: "Se on raskaana. Se mun pomo." Mies ei kuullu, mitä sanoin ja jouduin toistamaan. Sen toistaminen oli todella vaikeeta, koskaa yritin olla itkemättä. Yritin olla näyttämättä miehelle. Mies sano vaan: "Aha." Olisin kaivannu jotain toisenlaista reaktiota. Jotain kannustavaa ja lupaavaa. Että kyllä mekin joskus.
[KYLLÄ MEKIN JOSKUS.]
Itkin torstai-iltana tosi paljon. Mies oli vihanen, koska surin tota asiaa. Kun suljin silmät näin vaan sen pyöreen vatsan kireen punasen paidan alla.
Toinen isku tuli sitten perjantain ja lauantain välisenä yönä, ku olin töissä. Katoin, että jes uus työvuorolista. [JONKUN VUOROJA ON MERKATTU PUNASELLA. MIKSI?]
[ÄITIYSLOMA.]
[EI.]
[EI.]
[EN KESTÄ. EI SAA ITKEE.]
[KÄÄNNY POIS. MENE POIS.]
Tuijotin sitä sanaa kuitenki. En vaan pystyny tottelemaan itteäni.
Ja tästä asiasta tekee vielä enemmän surkuhupaisaa se, että just minuutti aiemmin olin ajatellu, että kiva kun pääsee taas näkemään senki tyypin kesällä töissä. En pääsekkää.
Vitun raskaus.
En nyt tiedä mitä tehdä. Kädet tärisee. Oon vaan niin kyllästyny ja väsyny tähän. En oo vielä kertonu miehellekkään. Tiedän, että sen vastaus ei ole kannustava vaan vähättelevä. "Ei se oo sulta pois"-tyylistä. Ei niin, kyllä sen ymmärrän, mutta tuo lause ei korjaa asiaa. Ei edes auta.
Unohdin sitten kans kattoo omat työvuoroni. Miten mä edes pystyn, ku se sana on siellä?
[KYLLÄ MEKIN JOSKUS.]
hei pitäiskö sun oikeesti puhua sun tunteista sun miehelle sillee että se ymmärtäs sun olon ja miettisitte sitte? ei tuo olo parene sillä että pitää sisällä sen. kekemusta on.. kerro hänelle puhukaa! se helpottaa toivon mukaa :)
VastaaPoistaKyllä se tietää, koska oon puhunu sille. Mut en haluu sitä koko ajan puhuu tästä, ettei siitä rupeis tuntumaan, että yritän painostaa sitä.
PoistaOi :( Olet niin murheellinen. Oletko kadottanut onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunteet, tai siis onko niitä vaikeita löytää? Kerroit että painoasia sekä äitiydenkaipuu molemmat ahdistaa ja surettaa. Tekisi mieleni tulkita tilanteesi näin: "Et varmaan oikeasti kaipaa lasta, kaipaat oikeasti vain että saisit elämänhallinnan tunteen takaisin ja traumat työstettyä, mutta naamioit yleisen masentuneisuutesi vain äitiydenkaipuuseen, jonka kaiken muka parantaisi raskaus ja oma lapsi." Tuollaista en voi väittää, koska en tunne sinua. Mutta kannattaa ehkä miettiä, voiko tuo tulkinta olla totta vai ei. Lapsen haluaminen on tosi suuri asia ja voi oikeastikin tehdä ihmisen masentuneeksi/surulliseksi/jne. Mutta olet kertonut olevasi traumatisoitunut nuoruuden hylkäämiskokemuksista ja lisäksi olevasi tätänykyä tyytymätön itseesi(vartaloosi vai muuhunkin, en muista). Niinpä väittäisin kuitenkin, että nuo kertomasi ongelmat kannattaisi yrittää ruveta ratkaisemaan. Jotta sulle selviäisi, mitkä on oikeesti minkäkin ongelman syy ja miten sen voisi korjata. Tietysti lapsen saaminen tekisi varmasti sinut onnelliseksi jollakin tavalla. Mutta en soisi, että lapsen saamisen jälkeen huomaisitkin, että ihana vauva ei korjannutkaan traumojasi eikä muita murheen aiheitasi. Kannattaa muuten käydä netissä kokeilemassa jonkun masentuneisuustestin (BDI tms) avulla, löytäisitkö siitä osviittaa voisitko olla masentunut. Pelkän blogin ja sen muutaman tarinanpalasen perusteella en voi tehdä sinulle diagnoosia tai toteuttaa terapiaa. Mutta ehkä voisit itse lähteä selvittämään tilannettasi? Opiskelijaterveydenhuollon kautta psykologin arviokäynnille? Tms? Ehkä miehesikin epäilee, että vauvankaipuu ei ole se perimmäinen ongelma ja siksi ei osaa suhtautua kaipuuseesi oikealla vakavuudella. Pahoittelen tunkeilevista ehdotuksistani, mutta jotenkin haluaisin auttaa.
VastaaPoistaEn koe olevani murheellinen. Tänne kirjotetut jutut on heikoimpien hetkien tuotosta. Ei siis aina tunnu siltä. Yleensä olen ihan normaalisti onnellinen.
PoistaKoko ajan korjaan tapahtumien aiheuttamia... tunteita. Se korjaaminen kun ei vaan tapahdu heti kuten varmasti ymmärrät?
Ja sanotaanko, että hitusen dramatisoit noilla päätelmilläs ;)
voi, kamalan ikävää että olet joutunut kohtaamaan noin "varoittamattasti" muistutukisa siitä, mitä itseltä puuttui vaikka sitä niin kovasti haluaa ja kaipaa. Raskaus- ja vauvauutisiin on useimmiten vaikea asennoitua vaikka niihin olisi osannutkin valmistautua, ja eniten tukea sitä odottaisi ja kaipaisi omalta puolisolta. Jotenkin on todella vaikeeta saada sellaiset ihmiset jotka eivät ole tätä kaipuuta kokeneet ymmärtämään miten pahalta se voi välillä tuntua. Itse havaitsin hyväksi keinoksi saada miehen ymmärtämään tunteitani sen, että annoin hänen luettavakseen simpukka-yhdistyksen muutaman sivun mittaisen vihkosen joka selvitti tahattomasta lapsettomuudesta johtuvia tunteita. Jostain syystä henkilökohtaisten tekstien lukeminen ei vielä avannut tilannetta miehelle, jotkut kai tarvitsevat "virallisen" näkemyksen tästä kaipuusta ennenkuin uskovat tunteiden todellisuuteen.
VastaaPoistaTsemppiä <3
oot oikeassa <3 hirveästä asiasta hirveämmän tekee miehen reagoimattomuus. tai vääränlainen reagointi. haluisin vaan tukea ja varmistusta tulevaisuudesta.
Poistamies ei tunnu edes ajattelevan lapsia vielä. ymmärrän sen kyllä ja en halua myöskään hänen päätänsä yrittää kääntää asiassa. sitten kun aika on oikea, hän muuttaa mielensä. sitä ennen täytyy vain odottaa. odottaminen on vaan niin vaikeaa.
hankalaa on myös se, että omien ajatusten kertominen tästä asiasta hänelle on niin hankalaa, koska en halua yrittää hopuuttaa häntä tai halua tupuuttaa tätä...mun maailmankatsomustani. haluaisin silti, että hän tietäisi miltä musta tuntuu. oon kyllä ajatellu kertoo hänelle tästä blogista, mut en tiedä uskallanko. oon kertonu täällä kuitenki asioita, jotka on hyvin henkilökohtaisia. vaikka kyllä hän nämä kaikki kerrotut asiat jo tietää, mutta ne voi täältä luettuna myös helposti ymmärtää väärin.
Kiitos tsemppauksista, niitä tarvii aina <3 jännää, että ihan tuntemattomatkin ihmiset on niin ihania!
ja toi simpukka-juttu oli kyl hyvä idea! miten hän reagoi sitten?
PoistaVälittömästä reaktiosta en päässyt selvyyteen, koska vaikka oltiin sovittu että puhutaan asiasta lukemisen jälkeen niin koko jutteleminen unohti. Mutta kyllä sen lukemisen jälkeen oon selvästi huomannut vastauksista ja asenteesta sen, että ymmärtää paremmin ainakin sen verran että nää tunteet mm ihan normaaleja ja oikeutettuja. Vaikka edelleen kieliin olevani ensisijaisesti yksin tämän asian kanssa en enään koe tulevani väheksytyksi ja totaalisesti torjutuksi halutessani aiheesta keskustella.
Poistajos et halua että miehes pääsee lukeen ihan kaikkee mitä oot kirjottanu tänne, niin kannattaa tulostaa sellaisia tekstejä joita sen haluat lukevan.
ihanaa, että miehes asennoituminen kuitenki parani jollain noin...yksinkertaisella asialla.
PoistaJa toi tulostaminen on hyvä idea. Mutta pystyisköhän se sitten olla googlettelematta lisätekstejä? ;)
No voit vaikka copypastettaa ne johonkin muistioon ja siellä muokata, niin kuin ne ois jotain sun päiväkirjamerkintöjä vaan...
Poistaaikas ovelaa kyllä;)
PoistaVoi että ei oo helppoo ollut sullakaan. Muistan itekin nuo tuntemukset vielä selvästi kun alko päässä vaan sumenemaan aina kun kuuli toisten raskauksista. Ja vielä inhottavampaa se oli jos asiasta sai tietää kun toinen kohta jo synnytti.
VastaaPoistaJa toi miehesi reagoimattomuus on kyllä varmasti raskasta! Toivottavasti nyt jotenkin saisit sen tajuamaan tuon tilanteen sunkin kannalta.
Kovasti voimia ja jaksamista! <3
kyllä se varmasti tajuaa mun...tilanteen. Se vaan ei ole itse vielä valmis siihen päätökseen jonka mä oon jo tehny.
PoistaMutta sitä odotellessa! :)