Yks miljoonasosa.

En oo koskaan pettäny mun miestä. Vaikka oltiin erossa sillon pitkiäkin aikoja.

Oli hetkiä, jolloin mietin, että olis helpompaa. Olisin onnellisempi. Haluan läheisyyttä. Oli henkilöitä, joiden kanssa kuvittelin olevani. Tilanteita, joissa kuka tahansa tuntu kelpaavan. Mulla oli vaan niin ikävä. Ja olin niin yksinäinen vaikka olisin ollut kenen kanssa. Halusin mun miehen.

Oli tilanteita, joissa pettäminen oli mielessä koko ajan. Häpesin sitä. "Ei sitä saa edes ajatella. Tää on väärin." Silti mä käyttäydyin tietylle henkilölle...erilailla. Hymyilin, kuuntelin, vitsailin, olin koko ajan vieressä. Sellasta... semi-flirttailuu, josta tuli hyvä mieli, koska se vastas siihen omalla käytöksellään. Ei se pettäminen silti ollut koskaan lähellä. Ja se henkilö kyl ties mun suhdetilanteen. Laskisin, että toi käytös olis vaan yks miljoonasosa pettämisestä. Ja mä kyllä tunnen pientä syyllisyyttä siitä. Mutta en aio kertoo sitä miehelle, koska... siitä tulee sille pahempi mieli, kun toi tapahtuma edes ansaitsis. Sen kertominen helpottais vaan mun oloa.

Mutta se henkilö helpotti mun yksinäisyyttä. Sitä kaipuuta, jonka tunsin mun mieheen. Sen henkilön kanssa oleminen antoi mulle muuta ajateltavaa.

Mitään ei kuitenkaan koskaa tapahtunut. Tajusin sen, että mitä pettämisestä seurais. Se, että mies ei ottais mua takas. Se jättäis mut. Vaan sen yhden hetken takia. Hetken, joka tekis mun olon paremmaks vaan hetkelliseks. Hetken, jonka jälkeen tiesin, että olo olisi ollut vielä kamalampi.

Jälkeen päin voin sanoa, että onneks ei tapahtunut mitään. Se oli vaan ihastus. :)