Niin se vaan on, että maailmassa on kolme ryhmää johon kaikki ihmiset jaetaan. Me, ne ja väliinputoajat. Lapsettomat, lapselliset ja raskaana olevat.
Ne on meijän vastakohtia. Niillä on se, mitä me haluttais saada, muttei olla saatu. Ainakaan vielä. Ne kaikki on joskus kuuluneet meihin. Jotenkin, jossain vaiheessa Ne on kuitenkin kaikki unohtaneet, millasta on oikeesti kuulua meihin. Ennen sitä toiselle puolelle siirtymistä Ne sanoi aina, että ei unohda. Lupaavat, etteivät valita raskauden aikana tai sen jälkeen. Lupaavat ottaa huomioon. Ei Ne välttämättä ole unohtaneet, mutta ei ne silti enää käyttäydy samalla tavalla kuin sillon meihin kuuluessaan.
Ne sanoo, ettei me ymmärretä miltä se tuntuu, kun ei enää pääse menemään niinku huvittaa.
Mutta ei Nekään ymmärrä miltä meistä tuntuu kuunnella sitä Niitten valitusta lapsesta. Ymmärrän, että tilanteessa se tuntuu varmasti vaikealta, mutta meidän päässä liikkuu vaan, että jos toi olis mun, olisin vaan onnellinen. Ja, että tuntuu niin väärältä ajatella tällästä. Niiden pitäis vaan keskittyy siihen, mitä kaikkea on eikä siihen, mikä on hetkellisesti huonosti.
Väliinputoajat taas yrittää tasapainoilla näiden kahden ryhmän välissä. Mutta tietää, että muiden ryhmien edustajat vaan tuijottaa vatsan kasvua. Ja loppujen lopuksi liittyvät Niihin.
Tää kyllä nyt kuulostaa ihan idiootilta ininältä jopa omaan korvaani, mutta en mä osaa paremminkaan selittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti