Haaveilen siitä hetkestä, kun mies sanoo NYT.
Haaveilen siitä tunteesta, minkä se tuottaa.
Sen pelon, innostuksen ja odotuksen sekavuuden.
Haaveilen siitä, vaikka sen haaveen aiheuttama ensimmäinen tunne onki pelko.
Mitä jos?
Mitä jos raskautuminen ei onnistukkaan?
Mitä jos sikiö ei kehity oikein?
Mitä jos sikiö kuolee?
Mitä jos lapsi kuolee?
Mitä jos en osaakkaan olla hyvä äiti?
Mitä jos mies ei osaa olla hyvä isä?
Mitä jos ei opita?
Mitä meidän pitäis oppia?
Miten meidän pitäis muuttua?
Mitä tarvitaan?
Mutta mitä jos mies ei koskaan sanokkaan NYT? Kaikki tää on turhaa sillon.
Mutta silti haaveilen, koska mahdollisuus on vielä.
Aina pitää olla haaveita ja tulevaisuutta voi miettiä, asia erikseen sitten minkälaiset kortit saa pelattavaksi :) mutta niillä mennään mitä tarjotaan. Eiköhän se miehes joku päivä sano, että aloitetaan yritys. Mutta uskon, että on raastavaa odotella :/
VastaaPoistakyl se varmaan joskus onki valmis. Odottaminenhan se pahinta tässä on ku olis niin malttamaton!
PoistaMut toisaalta pelottaa myös se ettei enää ikinä oltaiskaan kahdestaan. ME olis sitten jokin toinen ME.
Voin kertoa että kyllä se odotus lopulta palkitaan.. Kolmen vuoden kuumeilun jälkeen aletaan vihdoin yrittämään, pelon sekaisin tuntein.. Päällimmäisin tunne kuitenkin onni <3
Poista