Viimeaikoina ollaan puhuttu lapsesta aika useesti. Melkein päivittäin. Tai ei puhuttu, mutta mainittu. Se vaan ei suju vieläkään kunnolla.
Kun mies mainitsee lapsen, tuun surulliseks, koska se vaan vitsailee.
Ku mä mainitsen lapsen, mies vaikenee, koska tietää mun olevan tosissani.
Joskus tulee se aika, kun lapsesta puhuttaessa ollaan molemmat onnellisia. Tai niin mä ainakin haluan kuvitella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti