Kaksinaismoralismi

Katoin Erilaiset äidit-jakson, jossa oli perhe Harkima. Heille oli tulossa toinen lapsi eikä miehellä ollut vakituista työtä. Heidän rahatilanteensakin oli tosi huonossa jamassa.

Tuomitsin heidät heti. Miksi toivovat lasta, jos ei ole varaa elättää sitä?

Mut sitten tajusin, että eipä toi meidän tilanne sen erilaisempi ole. Tai meillä on molemmilla vakituiset osa-aika työt ja mä teen mahdollisimman paljon tuurausvuoroja hoitoapulaisena. Minä opiskelen vielä pitkään. Mieskin toivottavasti menee takas kouluun jossain vaiheessa, kunhan vaan löytää sen mitä opiskelee. Ei meidänkään elämä kovin tasasta ole. Sentään rahaongelmia meillä ei ole.

Mutta millä oikeudella mä haluan lasta? Joutuuhan se kuitenkin tulevaisuudessa todistamaan todella vakavia ja koko maailmaa muuttavia tapahtumia, kuten puhtaan veden vähentyminen, jopa loppuminen, jätteiden määrän jatkuva lisääntyminen ja ylikansoittumisen suureneminen. Se lapsi joutuu todistamaan sen, kuinka Maa joutuu vielä suurempiin ongelmiin. Ongelmiin, jotka johtavat aivan varmasti uusiin sotiin. Sotiin, jotka käydään varmasti jollain aivan uudella tavalla.

Sen lapsen ikäluokka joutuu keksimään ratkaisuja niin moneen ongelmaan. Siellä tulevaisuudessa Afrikka ei enää välttämättä ole köyhin maanosa. Siellä tulevaisuudessa Eurooppa voi olla asuinkelvoton. Siellä tulevaisuudessa voi olla paljon parantamattomissa olevia tauteja. Siellä tulevaisuudessa joudutaan varmasti selviämään paljon vähemmällä. Ja tekemään paljon enemmän työtä sen eteen.

Mutta miksi silti haluan lasta? Miksi haluan häntä, vaikka tiedän hänen joutuvan kärsimään? Tiedän hänen joutuvan kokemaan sellaisia asioita, joiden kokemiseen en olisi itsekään tarpeeksi vahva. Miten me miehen kanssa ikinä saataisii  kasvatettua lapsesta niin vahva ja itsevarma, että hän selviäisi koettelemuksista?

Miksi mun sydän ei ole niin viisas kuin mun aivot? Miks mun sydän voittaa aivot?

Lapsen toivominen on niin itsekästä. Se lapsi joutuu vaan kärsimään.