Vaikka me mentiin nuorena naimisiin, ei se tarkota sitä, että oltais menty naimisiin jotenki hepposin perustein. Meille (tai tainaki mulle) avioliitto tarkottaa jotain. Se ei oo sellanen hetkellinen mieliteko, joka toteutetaan vaa siks ku huvitti tai siks ku muut olettaa että niin tapahtuu. Tai siks että siitä saa lahjoja.
Avioliitosta ei lähdetä kävelee. Se on.
Me oltiin kolme vuotta kihloissa. Sinä aikana kerettiin kyl testaamaan toisiamme ja pariin kertaan kolmantena vuonna oli erokin lähellä. Mutta me selvittiin niistä.
Sanotaan, että ensimmäinen avioliittovuosi olis vaikein. Meillä se on ollu kirkkaasti helpoin kuudesta vuodesta! Ei ole ollut pahempia riitoja eikä olla jouduttu olee etäsuhteessa. Ja mun onnellisuutta ainakin helpottaa se, että voin luottaa siihen, ettei mies jätä mua yhtäkkiä.
Me ollaa loppuelämä yhdessä.
Ei aina välttämättä onnellisia kuin nyt ja varmasti meille tulee vaikeitakin esteitä, mutta uskon että ollaan valmiita kohtaamaan ne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti