Plääh.

En oo pitkään aikaan kirjottanu kunnolla tänne.

Ku en tiiä mistä mä voisin kirjottaa. Ku enne oli niin paljon asioita sanottavana mut nyt...ei mitään. Ku ei tää asia oo edennyt mitenkään eikä todennäkösesti tulekkaan etenemään vielä pitkään aikaan.

Sanon aina miehelle:"Mitä jos mentäis harjottelee lapsen tekoo...ilman kortsuu?" Sanon sen, vaikka tiedänki vastauksen. Välillä se vastaa:"Okei", mut tiedän, et se vastaa sen vaan, koska se haluu antaa sen vastauksen, että lopettaisin sen. Tiedän että se haluu vaan miellyttää. Ei me oikeesti sitä tehdä.

Välillä mä vaan hoen sen nimeä; vaadin sitä, että se kattois mua, että mä pystyisin tuijottaa sen silmiin. Sitten käsken sen lukee mun ajatukset. No se tietty ei tiedä mitä oikeesti ajattelen, mut se arvaa. Mut se silti vastaa jotain hauskaa esim.:"No okei, saat hieroo mun kiveksiä, jos noin kovasti haluut." Ja sitten nauretaan :D

Oikeesti se vaan haluu, että lopettaisin sen painostuksen. Tiedän. Ja mä yritän, mutta se on niin vaikeeta olla puhumatta tästä. Vaieta. Ku mä niin haluaisin lapsen.

Mutta samalla kuitenki pelottaa. Pelottaa se, että rakastaisinko sitten sitä lasta enemmän kun mun miestä? Olisko sillon se lapsi se kaikista tärkein? Haluaisin, että mies olis. Se on se mun turva.