Olisin valmis yrittämään uudelleen äiti-tytär-suhdetta. Mutta olen edelleen liian loukkaantunut ja liian haavoittunut myöntämään sitä kenellekkään, edes omalle miehelleni.
En ole tarpeeksi rohkea sen ensimmäisen siirron tekemiseen. Haluaisin että se tekisi sen. En haluaisi tai pystyisi kyllä puhua sille mitään. Haluaisin vain olla hiljaa ja ajatella.
Miten se on voinut olla ilman yhtä lastaan kaiken tän ajan? Eikö se rakasta mua? Eikö se ole ikinä rakastanutkaan mua? Onko se unohtanut mut?
Radiossa kuultua: "Ulospäin hänellä näytti olevan kaikki hyvin, hänellä on perhe ja menestyy työssään."
Ai että jos ei ole perhettä kaikki ei voi olla kaikki hyvin? Aika kärkkäästi ajateltu.
Mies kerto mulle unesta, jonka se oli nähny viime yönä. Se oli meidän yhteisestä lapsesta. Sitä kertomusta oli vaikeeta kuunnella. Se kerto sitä niin innolla ja onnellisen kuulosena. Ja sano viel että siinä unessa hänestä tuntu, että kyllähän se lapsen saaminen onki ihan mukavan tuntusta.
Miks se ei sitten oikeesti ole?
Tänä vuonna se lupasi. Tänä vuonna.
Tätä vuotta on jäljellä enää pikkasen yli viis kuukautta. Tasan 25 viikkoa. Se on 175 päivää. Raskauskin kestää enemmän aikaa. Kestänkö mä? Kestänkö mä sen, jos se ei tarkottanutkaan sitä? Jos se perääntyykin sanomisistaan?
Kyllä. Mun on pakko. Elämää ilman sitä mä en ainakaan kestä. Jotenkin o0kuitenkin oletan, että hän perääntyy sanomisistaan.
Ps. Ajatusvirhe korjattu tekstistä. Kiitos kommenteista:D
Me ollaan niin erilaisia joissain tilanteissa. Minä haluan suunnitella tulevaa. Haluan haaveilla. Mies ei voi suunnitella edes viikon ruokia, vaan pitää joka päivä miettiä erikseen, että mitäs sitä tarvitsis kaupasta tänään.
Työkaveri kysyi multa, oonko jo potenut vauvakuumetta.
Hetkeksi maailma hidastui ja kerkesin miettiä miljoona erilaista vastausta.
Kyllä, jo pitkään.
Jonkun verran.
Kyllä, mutta mies...
Enhän mä tunne tuota ihmistä niin hyvin että rupeisin avautumaan!
Vastasin kieltävästi ja naurahdin päälle. Vaikka samaan aikaan sydämeen sattui. Räpyttelin kyyneliä pois silmistä.
Näin tällä viikolla unta, että miehen veljen tyttöystävä oli raskaana. Ainoo ajatus, minkä siitä unesta muistan, on, että mun olis pitäny ensimmäisenä.
