lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kun miettii tulevaisuutta...

Haaveilen siitä hetkestä, kun mies sanoo NYT.
Haaveilen siitä tunteesta, minkä se tuottaa.
Sen pelon, innostuksen ja odotuksen sekavuuden.

Haaveilen siitä, vaikka sen haaveen aiheuttama ensimmäinen tunne onki pelko.
Mitä jos?
Mitä jos raskautuminen ei onnistukkaan?
Mitä jos sikiö ei kehity oikein?
Mitä jos sikiö kuolee?
Mitä jos lapsi kuolee?

Mitä jos en osaakkaan olla hyvä äiti?
Mitä jos mies ei osaa olla hyvä isä?
Mitä jos ei opita?
Mitä meidän pitäis oppia?
Miten meidän pitäis muuttua?
Mitä tarvitaan?

Mutta mitä jos mies ei koskaan sanokkaan NYT? Kaikki tää on turhaa sillon.
Mutta silti haaveilen, koska mahdollisuus on vielä.

Jännää.

Yks luokkalainen sano mulle joku aika sitte, että se luuli mua lestadiolaiseks koska olin niin nuorena menny naimisiin. Mitenköhän noi kaks asiaa edes liittyy toisiinsa?

Minähän en kuulu kirkkoon. Mun mielestä uskomisen ei pitäis maksaa jotain. Ja vaikka mut on kasvatettu luterilaiseen uskoon, oon silti sitä mieltä, että luterilaisella kirkolla on Suomessa aikamoinen monopoliasema. Muita uskontoja tunnutaan väheksyvän. Mistäköhän se johtuu?

perjantai 19. huhtikuuta 2013

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Jos olis rikas, oma asunto ja haluis tuhlata...

Välillä jotain muuta tekstiä.

Meidän nykyset huonekalut on jotain niin kamalaa, että en tykkää yhtään. Sohva ostettiin halvalla alennuksesta kolmisen vuotta sitten ja on kyllä niin paskaa laatua. Matto on huonolaatunen kudottu matto, mutta se oli sairaan halpa. Olkkarin kirjahyllytki oli tarjouksesta ostettu, sillon kuvittelin ne kauniiksikin vielä. Nyt ne on vaan vanhentuneen tyylikkäät mun makuun. Sitte on kaikkee pikku roinaa ympäri kämppää.

Ainoo mistä tykkään meidän kämpässä on makkarin ja olkkarin verhot ja meidän ruokapöytä. Makkarin verhot on vaan muutaman viikon vanhat. Tein ne Ikean musta valkoraidallisesta kankaasta. Olkkarissa on iskältä saadut tumman siniset verhot, jotka tehtiin vuonna 2004. Ja ruokapöytä ostettiin huutonetistä sillon ku muutettiin. Mukana tuli 4 pinnatuolia, joihin sillon ihastuin, nyt jo laantunut ihastus. Mutta se pöytä<3 Se vaan vaatis hiouksen ja lakan. Onneks en maalannu sitä pöytää sillon pastellisävyseksi persikaksi ku ostettiin se. Kyllä nyt kaduttais:D

Mutta aina haaveilen, millasen sisustuksen haluisin, jos olis rahaa tuhlata niin paljon ku huvittais. Ja sanon aina miehelle, että ostetaan uus sohva vasta ku vanha menee rikki. Mukavan lupaavasti se jo narisee! Ehkä jo tänä vuonna siis. Oon jo kyl aikaa sitten valinnu sen tulevan sohvan. Tällä hetkellä se ainakin on Pohjanmaan Teema-sohva ruskeella nahkalla verhoiltuna. (En saa laitettua linkkiä nyt tän homotabletin kanssa.)

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Mun vanhemmat eros vuonna 99.

Olin just täyttäny 7. Muistan ku oltiin toista viikonloppua käymässä iskän luona ja oltiin jo saatu jotain herkkuja tyyliin jäätelöä. Sitte iskä anto meille luvan ottaa kaakaota. Muistan ku kaikki neljä oltiin sitten innoissamme tekemässä siinä keittiössä sitä kaakaota ja sanoin iskälle vitsinä, että se yrittää lahjoo meitä ku saadaan kaikkee. Se vaan sano surullisesti, et se vaan haluu pitää meitä hyvänä, koska... Eikä se lopettanu sitä lausetta.

Jotenki jääny mieleen ku sillon tajusin et kaikki on muuttunu eikä ne muutu takas ikinä.

Toivottavasti mun lapsien ei tarvitsis ikinä kokee mitään tollasta, vaikka kyllähän se kai vahvistaa.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Hassua.

Musta ei oo kyl missään vaiheessa tuntunut siltä, että haluaisin vaihtaa sen mielen. Haluan, että se itse päätyis siihen.

Tänään on ovis. Tuntuu tyhmälle.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Mitä haluaisin sinulle kertoa mieheni?

Haluaisin kertoa, kuinka tärkeä minulle olet.
Kuinka rakas.
Korvaamaton.
Olen yrittänyt, mutta mikään kirjainyhdistelmä ei ole tarpeeksi kaunis ja ainutlaatuinen kuvaamaan välillämme olevia tunteita. Hetkiä.
Yhteenkuuluvuutta.

Haluaisin kertoa, kuinka pelkään sinun menettämistä.
Kuinka pelkään kuolemaasi.
Kuinka pelkään, että jätät minut.
Jäisin yksin.
Olen yrittänyt kertoa, mutta sellaisen tilanteen ajattelukin on pahinta, mitä tiedän.

Haluaisin kertoa, kuinka arka minä olen ollessani erossa sinusta.
Silloin aika kulkee hitaammin.
Tuntuu pysähtyvän.
Jokaisen erossa olemisen jälkeen toivon, ettei sitä tunnetta tarvitsisi kokea uudelleen, vaikka tiedän sen olevan merkityksetöntä.

Sinun kanssasi olen kokonainen.
Sinä olet minä.
Minua ei olisi ilman sinua.
Olisin joku toinen.
Sinä teit minut.
Ilman sinua en ole mitään.

Tätä kaikkea olen yrittänyt kertoa, mutta sinä huolestut puheistani.
Pelkäät, että minulla on jokin hätä.
Ei ole. Haluaisin vain selittää sinulle kaikki ajatukseni.
Haluaisin, että voisit kokea kaiken kanssani.
Haluaisin, että voisit tuntea kaiken kanssani.

Silloin voisit myös ymmärtää, kuinka paljon kaipaankaan yhteistä lastamme. Lasta, jota ei edes ole olemassa. Lasta, jota sinä et edes kaipaa. Tai tiedä haluavasi. Lasta, jota emme edes tunne. Vielä.

torstai 4. huhtikuuta 2013

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Kai tää nyt on sitä kateutta.

En kyl muistanu sen tuntuvan näin huonolta.

Ku ajattelen sitä työkaverin äitiysloman alkamista mulla tulee oksennus kurkkuun. Siis oikeesti. Oksennusreflekti. Mun silmät myös kostuvat. Jalat unohtaa miten mennä eteenpäin. Kädet ei toimi. Nielaseminen ei onnistu. En pysty hengittää kunnolla. En pysty kuuntelemaan. Ahditsuskohtaus. Ihan hölmöä.

Loppuis jo.

Kellä mekin joskus.