sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Ne kaks on jo ikuisuus sitte käytetty.

Nyt en missään nimessä uskalla ehdottaa mitään.

Enkä tiiä haluuko se, että oikeesti vielä olis kortsuja. Enkä mä tiiä pitäiskö mun niitä sitten ostaa.

Ei, en osta. Ostakoot se. Mä ne oon aina ennen ostanu nii eiks se olis sen vuoroki?

torstai 27. syyskuuta 2012

Sormuksista.

Meillähän ei oo kun yhet sormukset. Sillon melkeen neljä vuotta sitten ku päätettiin, että tänään mennään kihloihin me käytiin kolmessa kaupassa, että löysin just sellasen sormuksen mitä halusin. Mieshän tietty löys sopivan jo ekasta kaupasta.Huoh, miehet! Mulla oli siis jo päässä pyöriny ajatus siitä, minkälaisen sormuksen haluaisin; hopeinen ja niin kapee ku mahdollista. Sellanen niin ohut, että ku sitä kattooki nii pelkää, että se menee rikki.

Siis ihan yksinkertainen! Mutta ei millään löydetty ja ei niitten kahen ekan asiakaspalveluki oli ihan perseestä. Ainaki siinä ekassa kaupassa meille ei ees tarjottu apua ja ku pyydettiin, että meille näytettäis hopeisia sormuksia nii niitä vaa tyrkättii etee. Ja ku ei siinä ekassa tarjottimessa ollu muita ku sellasia "lasten" sormuksia nii pyydettii lisää. Siinä tokassa oli muutama sellanen, jonka tyylistä oltiin ajateltu miehelle, eli sellasta noin 5mm leveetä hopeista sormusta. No me sitten otettiin se sille, koska se ei oo kovinkaan pitkäjänteinen shoppailija. :D
Tän tyylinen on miehellä.
Tykkään siitä sormuksesta kyllä, mut huono puoli hopeessa on se pehmeys. Se sormus on jo tosi kokeneen näkönen ;) Mut se sormus makso vaa 29e nii ei se haittaa.

Tokassa kaupassa mä taas pyysin nähdä niitä hopeisia kihlasormuksia, mutta en löytäny niistä yhtään ihanaa. Selitin sitten sille myyjälle, että haluaisin sellasen kapeen hopeisen. Se sitten tarjos mulle sellasta kultasta noin 4mm leveetä, jossa on sellanen kaponen hopeinen raita ympärillä. Mä ihastuin siihen, mutta niillä ei ollu tarpeeks pientä kokoo mulle. Sattumalta tässä kaupungissa on toinen saman yritysketjun liike, johon ne sitten soitti ja kysy, että olisko niillä sattumoisin pienempää kokoo. Ja olihan niillä.
Se mun eka sormus oli tän tyylinen, mutta hopeinen raita oli kapeempi ja toinen kultainen osuus oli leveempi.
Mentiin sitten suoraan sinne kolmanteen kauppaan sovittamaan sitä sormusta, mutta seki sormus oli liian iso mulle. Selitin sitte sillekki myyjälle, minkälaista sormusta haluaisin ja se myyjä tajus näyttää mulle valkokultasia sormuksia. Alkuu vähän kyl olin vastaan ku kuvittelin, että ne on himokalliita. Mut sitte se näytti niitten hintoja ja ei ne ollukkaa kalliita, koska tää on ihan tällänen perus kihlasormus. Mä sitten valitsin niistä valkokultasista sen kapeimman mahdollisen ja sitten se myyjä etti pienimmän mahdollisen niistä. Tais olla niin, että koko 15 olis ollu oikee koko, mutta niitten pienin oli koko 16 nii otettiin sitte se. Vaikka mun kyl pitääki varoo koko ajan sen tippumista. Ja on muuten tippunukki! :D Mulla on tosi kapeet sormet :D
Tän tyylisen sitten loppujen lopuksi ostin. Kapeamman vaan.
Mun sormus on siis valkokultainen ja tollanen todella kapee (täyty ihan mitata että 1,5mm levee se on). Makso 69e. Ei tää ollu ihan sitä mistä haaveilin mut lähellä;) Ja oon oppinut rakastaa tätä. Hyvää tässä on tää materiaalin kovuus, ei tule niin helposti naarmuja(vaikka onhan tää jo ihan täynnä pikkuriikkisiä naarmuja).

Kaiverruksia ei sillon hommattu ku ajateltiin, että kaiverretaan sitten samaan aikaan kihla- ja hääpäivämäärät, me kun tiedettiin, ettei hommata vihkisormuksia kaveriks. No se suunnitelma nyt menikin pilalle ku päätettiin, että molemmat päivät on samoja, eli meidän sormuksissa lukee yksinkertaisesti vaan 23.12. Ei vuosilukua ollenkaan. 

PS. Näin pari yötä sitten unta, että mulla oli myös vihkisormus. Se oli sellanen joku 3mm levee ja jotain tummaa metallia. Ja voi kun se kiils! Se oli niin kaunis, että tekee mieli hommata ittelle toinenki sormus ;)

tiistai 25. syyskuuta 2012

Mies on niin kahta mieltä tästä asiasta.

"Mä sitte opetan meijän lapsen soittamaan kitaraa, mutta kiellän sitä menemästä mihinkään Talenttiin tai sellaseen. Siitä tulee sitten under ground-piirien suosituin kitaristi."
Okei se kyl sano ton sisällöllisesti vaan vitsinä, mutta silti.

Se puhuu useesti "meijän lapsesta".

"Annetaanko meijän lapsen nimeks Liisa?"
Ei.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Että sellanen oli se eilinen päivä.

Tää on hölmöä, mutta mulla on syyllinen olo siitä mitä vastastin miehelle.

Sanoin, että päätös on hänen. Mun olis pitäny kyl vastata, että meijän pitäis oottaa ainakin siihen asti, että se valmistuu ja saa alansa töitä. Se olis ollu viisaampi vastaus.

Toi tilanne oli muutenki niin absurdi. Oltiin just rupeemassa diipadaapailemaan ja se kaiveli niitä kortsuja yöpöydän laatikosta.

Eka ajatus oli: "Ööh...onkohan toi nyt tosissaan?"
Toka oli se, että: "Mun kyllä pitäis varmaan kieltäytyä."
Ja kolmas-se kaikkein idioottimaisin näistä- oli: "Jes, mulla on jotain oikeeta kirjotettavaa blogiin!"

lauantai 22. syyskuuta 2012

perjantai 21. syyskuuta 2012

Mentiin nuorena naimisiin, so what?

Vaikka me mentiin nuorena naimisiin, ei se tarkota sitä, että oltais menty naimisiin jotenki hepposin perustein. Meille (tai tainaki mulle) avioliitto tarkottaa jotain. Se ei oo sellanen hetkellinen mieliteko, joka toteutetaan vaa siks ku huvitti tai siks ku muut olettaa että niin tapahtuu. Tai siks että siitä saa lahjoja.

Avioliitosta ei lähdetä kävelee. Se on.

Me oltiin kolme vuotta kihloissa. Sinä aikana kerettiin kyl testaamaan toisiamme ja pariin kertaan kolmantena vuonna oli erokin lähellä. Mutta me selvittiin niistä.

Sanotaan, että ensimmäinen avioliittovuosi olis vaikein. Meillä se on ollu kirkkaasti helpoin kuudesta vuodesta! Ei ole ollut pahempia riitoja eikä olla jouduttu olee etäsuhteessa. Ja mun onnellisuutta ainakin helpottaa se, että voin luottaa siihen, ettei mies jätä mua yhtäkkiä.

Me ollaa loppuelämä yhdessä.

Ei aina välttämättä onnellisia kuin nyt ja varmasti meille tulee vaikeitakin esteitä, mutta uskon että ollaan valmiita kohtaamaan ne.

torstai 20. syyskuuta 2012

Milloin on oikea aika?

Inspiroiduin ajattelemaan eräästä lauseesta eräässä blogissa. (En nyt halua kertoa tarkemmin, koska en halua leimata ketään.) Lause oli kuitenkin jotain tähän suuntaan: "Eikös oikea aika lapselle ole silloin kun molemmat haluavat lasta?"

Ei, oikea aika ei välttämättä ole silloin kun molemmat haluavat lasta. Ei, vaikka kuinka sanoo ja vannoo, että selviäisi lapsen kanssa. Asian toistaminenkaan kun ei tee siitä totta.

Jos kaksi alkoholisoitunutta haluaa lapsen, onko oikea aika?
Jos kaksi juuri peruskoulun lopettanutta haluaa lapsen, onko oikea aika?
Jos kaksi työtöntä haluaa lapsen, onko oikea aika?
Jos kaksi opiskelijaa haluaa lapsen, onko oikea aika?
Jos kaksi kaukosuhteessa elävää haluaa lapsen, onko oikea aika?
Jos kaksi eron partaalla olevaa haluaa lapsen, onko oikea aika?

Entäs jos raskaus oli vahinko, onko oikea aika?

Kaikki tietenkin tekevät omat päätöksensä ajan oikeellisuudesta, enkä halua ketään loukata tällä tekstillä. Haluan ennemminki saada ajattelemaan. Siis ajattelemaan oikeasti, onko se oikea aika juuri nyt. Onko lapsen saaminen nyt oikein minulle, puolisolle, meille?

Lapselle?

Meidän kaikkien tulevaisuudelle? Tulisiko siitä tulevaisuudesta yhteinen vai kokisimmeko kaikki eri tulevaisuuden?

Joidenkin tulisi kuitenkin ottaa huomioon se, miten paljon päätös vaikuttaa elämään. Sekä omaan että tulevan lapsen.

Voiko lapsi saada kaiken tarvitsemansa?
Voiko lapsi olla onnellinen?

Vai olisiko lapsi vain oman onnen mahdollistaja?

Onko oikein antaa lapselle huonot elämän edellytykset jo edes ennen raskautumista?

Ymmärrän kyllä tämän tekstin kaksinaismoralismin(Pata kattilaa soimaa!). Ei ole oikea aika minunkaan elämässä lapsen hankkimiselle, mutta hei, en sentään edes yritä. Huolehdin siitä, ettei sitä pääse tapahtumaan.

Jos mies nyt sanoisi minulle:"Kyllä", ei se tarkottaisi suoraan sitä, että me mentäisiin makkariin kiusaamaan ohuiden seinien toisella puolella asuvia naapureita. Minulle se tarkottaisi sitä, että tehtäisiin yhdessä työtä sen eteen, että saavutettaisiin PAREMPI AIKA lapsen saamiselle. Nyt kun teen sitä työtä yksin.

Sanotaan, ettei oikeaa aikaa ole, mutta ei se tarkoita sitä, että aika lapselle olisi nyt. Voi kun jotkut ymmärtäisivät sen.

Äiti

Yritän yleensä olla ajattelematta äitiä. Mut eilen tuli taas se mieleen.

Musta vaan tuntuu et se vaihto mut siihen sen uuteen poikaystään.

Mä kadehdin niitä, joilla on äiti.
Kadehdin niitä, joilla on joku niin tärkee henkilö elämässään.
Mulle mun äiti ei oo enää tärkee. Se on vaa henkilö menneisyydessä.

En tiiä pystynkö koskaan antaa sille anteeks. Tai siis pystyisinkö, koska sehän ei oo kyl koskaan ees pyytäny.

Mä olisin tarvinnu sitä ja se hylkäs mut.
Nyt pelkään, että kaikki hylkää mut ja en voi elää ajattelematta sitä. Sen ajattelu pilaa jokaisen mun päivän.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Ahdistusta vähän siellä sun täällä.

Koulussa yks nainen, jolla on lapsi, aina tilanteen tullen muistuttaa, ettei sitten vielä kannata hankkia lasta. On liian rankkaa käydä koulua ja hoitaa lasta. Yleensä vastaukseks vaan naureskelen, että okei, yritän muistaa. Loukkaa, mutta eihän se tiedä. Ahdistaa, mutta en voi sille sanoo.

Miehen kaveri on raskaana ja se selittää iloisesti kaikkia raskausjuttujaan. Kuuntelen mielelläni kyllä, mutta se vastaaminen niihin on vaikeeta. Tykkään kyllä kuulla kaikkien raskausksista, mutta ku kaikki odottaa myös jonkinlaista kohteliasta takaisin reagoimista. Se on mulle todella mahdotonta. Siis jos mä siinä tilanteessa avaan suuni nii alkaa tulla kyyneliä silmiin, enkä haluu näyttää sitä ahdistusta muille. Hymyilen vaan pakotetusti. Se varmaan luulee, ettei mua kiinnosta se mitä se suustaan päästää.

Miehenkään kanssa ei voi tästä puhuu. En haluu suututtaa sitä tälläsen turhan asian takia. Mä kyllä tiedän, ettei tää asia puhumalla muutu sen päässä myönteisen kuuloseks. Se tarvii vaan aikaa. Ja mä yritän antaa sitä aikaa sille olemalla hiljaa tästä. Mutta samalla mä huomaan tarvitsevani yhä enemmän sen kanssa puhumista.

tiistai 18. syyskuuta 2012

En kysyny siltä sitä vastausta.

Mä tiedän, että se on ei.
Jos se olis ollu kyllä, se lis kyl sanonu siitä mulle jo.
Mut koska se on ei nii.... en haluu edes kuulla sitä vastausta. Ei mun ees tarvii. Mä tiedän sen kyllä.

Noh. Myöhemmin sitten.

Ps. Se on virallisesti syksy nyt sitten. Maassa hirveesti vaahteranlehtiä ja linnut on läskejä.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Tultiin äsken miehen vanhemmilta kylästä.

Autossa istuessa kysyin mieheltä:"Mitä jos alettais yrittää jo nyt?"
"Ai yrittää mitä?"
"Vauvaa."

"No...........mietitään", se vastas hymyillen. :)

"Miten pitkään me tätä mietitään?"
"Jonkun aikaa."
"Entä, jos mietitään tätä tää ilta ja sä kerrot vastauksen sitten huomenna?"
"Okei."

Saa nähä kertooko se mitään vastausta, mut on se silti ihana :)

lauantai 15. syyskuuta 2012

Arkea.

En oo käyny koskaan oikeen kunnollisilla treffeillä. Tai siis ollaanhan me käyty paikoissa ja silleen, mut siis ei olla käyty missään romanttisessa paikassa syömässä. Se olis ihanaa! Mies vaan ei ymmärrä tätä mun halua käydä jossain romanttisessa paikassa, jossa se vaan pussailis mun kanssa. Ja huomiois mua ja antais vaikka kukkia ja jonku pienen lahjan. Ja mä vaan yllättyisin kokoajan siitä, miten ilta seuraavaks etenis...

Mut sen mielestä paras päivä on sellanen päivä, jonka se voi viettää kalsareissa ja t-paidassa koneella istuen :D <3 Ja ainoo liike mitä se tekee on se marssi jääkaapille, minkä aikana se pierasee nostamalla jalkaansa.

Ja kaikkein mieluiten se käy mun kanssa Kotipizzassa.
Se ottaa kebabkotzonen kuitupohjalla ja chilikastikkeella.
Ja mä otan mexi-kana kotzonen kuitupohjalla ja valkosipulimajoneesikastikkeella.
Mukaan.
Ei kiitos muuta.
Kuinka kauan menee?
Okei, me käydään sillä välin tossa viereisessä kaupassa.

Ja sitten syödään kotona, olkkarin pöydän ääressä ja katotaan telkkarista jotain tai laitetaan joku tylsä (=sen mielestä hyvä) leffa pyörimään, joka mun on pakko kattoo, etten pahottais sen mieltä. En haluu pahottaa sen mieltä, vaikken tykkääkkään sen valitsemista leffoista. Katon ne, koska sillon saan olla sen lähellä :)

Ihana romanttinen mies mulla, eikö?! Olishan se varmaan ihanaa, jos se olis romanttisempi. Tai jos se osais olla romanttisempi, mutta täytyy ajatella niin, että sitten niitä romanttisuuden puuskia ei osais arvostaa enää.

Niinku sitä, ku täytin 18, mies oli tehny mulle aamiaisleivän valmiiks kaappiin ja kirjottanu siihen viereen "Hyvää syntymäpäivää täysi-ikäiselle! <3". Olihan se leipä erilainen, ku tykkään syödä, mutta se oli niin söötti! Se lappu on vieläki mulla tallella.

Tai sitä, ku seuraavana vuonna se osti mulle synttäripäivänä kakun! Olihan se pakastekakku ja syötiin se puolsulaneena, mut se oli niin söötti!

Tai sitä ku tuun välillä tosi väsyneenä kotiin ja huomaan, että se on imuroinu! Onhan se jättäny imurin pesemättä, mut onhan se niin sööttiä!

Tai se ku se täyttää astianpesukoneen. Eihän se sitä päälle osaa laittaa ja joudunhan mä sen täyttää melkee kokonaan uudelleen, ku ei ne tulis puhtaaks, mut on se silti sööttiä!

Tai sitten sillon ku on ittellä huono olo ja itkettää, se tulee ja halaa niin pitkään ku taas naurattaa<3

Tai se, ku se välillä tulee pussaamaan mua. Ihan yllättäen. Se on parasta maailmassa. :)

torstai 13. syyskuuta 2012

Mies sano jotan lupaavaa

Puhuttiin siitä, että sen valmistuminen on lähellä. Ehkä tammikuussa alkaa olla jo valmista kaikkien näyttöjen kanssa. Sitten kysyin, että kun se on valmistunut ja saanut töitä, nii olisko sitten hyvä aika? Se sano että ehkä ja että se on jo lämmennyt sille ajatukselle.

<3

Sitten aloin itkee! :D

perjantai 7. syyskuuta 2012

torstai 6. syyskuuta 2012

HEH.

Meillä oli vuosipäivä kolmepäivää sitten. Ollaan nyt oltu jo 6 vuotta yhdessä. Ei me sitä mitenkää juhlittu. Ei kuulu meijän styleen. Ei taidettu ees JUU-NOU. ;)

Ps. Taas monta päivää myöhäss. Jännä miten mulla tää sekoilu on alkanu vasta vuosi pillereitten lopettamisen jälkeen. Perskuta.

Tunnustus

Sain tän tunnustuksen Lilylta. Omituista ajatella, että joku oikeesti lukee tätä joskus, vaikka pidän tätä vaan selventääkseni omia ajatuksia :)

Ja pitää antaa eteenpäin kolmelle, jolla on alle 200 lukijaa mut en jaksa ku kaikki on kuitenki jo saanu tän nii laitan sitten vaan kevennyksen jonka just löysin.



keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Synnytyssairaala

Oon koulussa tutustunut yhteen naiseen, jolla on 1-vuotias lapsi. Se nainen eilen kerto sen odotuksesta ja synnytyksestä ja se kertomus järkytti mua aika paljon.

Sillä oli vaara ennenaikasesta synnytyksestä, joten se joutu olee jo odotusaikana kolme viikkoo sairaalassa ja syömään niitä estolääkkeitä. Ne lääkkeet onneks autto ja siitä lapsesta tuli sitten ihan täysaikainen.

Sillä oli tosi vaikee synnytys. Sen synnytys kesti yli kaks päivää ja se sano, ettei epiduraali auttanut hänellä kipuihin. Ponnistusvaiheessa sen naisen sydän pysähty. Myös sen lapsen sydänäänet hidastu. Se kätilö oli tosi epäammattimainen, koska se oli kuulemma siinä vaiheessa mennyt ihan lukkoon, eikä se ollut tehnyt muuta kun seissyt vieressä ja tuijottanut. Onneks sen naisen oma äiti oli mukana synnytyksessä ja se on koulutukseltaan sairaanhoitaja. Se äiti oli sitten alkanut elvyttää sitä omaa tytärtään siinä pöydällä, kun vauva oli otettu pois imukupilla. Siihen oli myös tullut auttamaan lastenlääkäri.

Se lapsi selvis siitä synnytyksestä. Sille ei ees tullut mitään vaurioita siitä. Onneks :) Ne joutu olee sairaalassa vielä viikon sen naisen sydämenpysähdyksen ja sen lapsen keltaisuuden takia.

Ongelman tossa synnytyksessä aiheutti se, että sillä naisella ei ollu tehty synnytystapa-arviointia, jossa olis selvinny, että se vauva on liian iso mahtumaan sen naisen lantioista. Ja toinen ongelma oli se kätilö, joka ei ollut huomannut, että sen naisen sydänäänet hidastuu. Nyt ainakin tiedän, että jos itte tässä kaupungissa asun sillon, ku on synnytyksen aika, niin meen toiseen kaupunkiin synnyttämään, jos se on mahdollista.


Hän oli kyllä onnekas nainen.