Tunnen häpeää siitä, että olen "vääränlainen" lapseton. En ole OIKEASTI lapseton... siis että joutuisin käyttämään hormooneja yms.
Tunnen huonommuuden tunnetta. Muut lapsettomuudesta kärsivät ovat erilailla lapsettomia. Mutta kuitenkin samanlaisia. Meistä kukaan ei mahda asialle mitään...
Lohduttaudun ajatuksella, että jonakin päivänä. Jonakin päivänä miehenikin on valmis yritykseen. Mutta pelkään myös tuota päivää ja sitä seuraavaa aikaa. Entä jos en voikaan tulla raskaaksi? Entä jos eroamme? Entä jos emme olekaan yhteensopivia miehen kanssa? Entä jos siinä menee todella kauan?
Entä jos sitten on jo liian myöhäistä?
Tuttuja tunteita. Meillä mies päätti kuukaus sen jälkeen kun olin puhunut mun vauvakuumeesta et nyt jätetään ehkäsy pois. Jännitti aivan pirusti ja vieläkin tulee päiviä jolloin mietin et olikohan tää nyt järkevää. Onneks päiviä jolloin tää tuntuu juuri oikeelta on paljon enemmän ;) tsemppiä vauvakuumeeseen ja toivottavasti pääsette pian yrittämään.
VastaaPoistaKiitos kommentista!
PoistaSullahan kävi hyvä tuuri, että noin nopeesti mies halus alkaa yrittämään!;) Hyvän miehen oot löytäny! Peukut pystyssä teille, että nappais jo:)
Mulla tää vauvakuume on jo ollu lähemmäs kaks vuotta jo. Mut ootetaan...vanhenemista varmaan? hehe:D
Jaksamista vauvakuumeen kanssa. Se on hyvin katala, raastava ja voimia vievä! Oletteko kuinka paljon puhunut tuosta lapsen tulosta? Täällä nyt ei hirveesti taustoja vielä ole, mutta kyllä teille lapsi varmasti pian tulee. :) Asioilla on tapana järjestäytyä. Ennen yritystä, ei kannata kuitenkaan pelätä mitään tulevaa. Terveellisiä elämäntapoja kohti vain, niin tärppi mahdollistuu jo hyvin ekoilla kerroilla! ;)
VastaaPoistaNo siis ME ei olla puhuttu. MINÄ olen. Ja paljon. Liikaakin.
PoistaKyllä se välillä heltyy ja ajatellaan yhdessä millanen lapsesta tulisi. Miten kasvatettaisiin. Mitä opetettaisiin. Mitä annettaisiin lahjaksi. Ja mikä nimeksi tulisi.
Yksi parhaista muistoistani on se, kun mies oli menossa koiran kanssa ulos ja luin kirjaa sängyssä. Tuli sitten makkarin ovelle ja sanoi, että haluaa antaa meidän lapselle nimeks Sesilja. Itte en tosta niin välitä(but it will grow on me!), mutta totta hemmetissä mä tohon suostun, kun mies keräsi noin paljon rohkeutta sanoakseen ton mulle. Rakastan sitä miestä kun se tekee tollasta:)
Ja vaikkei kannata pelätä tulevaa(niinku sanoit ja oikeessa oot) nii silti pelkään. Koko ajan ja kaikkea mahdollista:D