tiistai 15. tammikuuta 2013

Onnellisuus.

Jos ihminen on masentunut, se ei tarkota sitä, ettei olis niitä hetkiä, jolloin nauraa ja on ilonen. Kaikilla on hyviä hetkiä. Hetkiä, jolloin kaikki on kunnossa eikä muista murheita.

Onnellisuuskaan ei tarkota tarkoita sitä, että tuntisi itsensä joka hetki iloiseksi. Voi olla ihan paska päivä, mutta olla silti onnellinen. Onnea voi tuntea huononakin hetkenä.

Onnellisuus tarkoittaa sitä... kirkkautta ja selvyyttä aivoissa. Sitä valoa ja loistoa. Niitä sinisiä, vihreitä, valkosia ja kaiken maailman värisiä kierteitä. Kirkkautta. Se on sellanen eden kaltanen. Se liplattaa. Sitä pientä kutinaa ja kimaltelua takaraivossa. Sitä huojennusta. Tyytyväisyyttä.

Mutta kaikkein tärkeintä oman onnellisuuden kannalta on se, että itse huomaa olevansa onnellinen.

Mä huomaan olevani onnellinen, kun haaveilen tulevasta. Ehkä jonain päivänä meillä sitten on yhteinen lapsi.

7 kommenttia:

  1. Tuo eka lause osui ja upposi kyllä minuun. Nyt kun minä olen ollut sairaslomalla masennuksesta niin välistä on tuntunut siltäkin että minä en saisi olla nyt onnellinen mistään koska olen tällaisesta syystä sairaslomalla. Onneksi nyt olen kuitenkin alkanut ajatella toisin ja uskallan olla iloinen monestakin asiasta. :) Ja tuo tulevasta haaveileminenhan on just ihaninta <3 Kun kaikki kiva on vasta edessäpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tulevaisuuteen ei kuvittele huonoja hetkiä. Nykyisyydessä ja menneisyydessä niitä on.

      Poista
    2. Mmm totta tuokin! Luin tuon sun uusimmankin postauksen ja mietin itekseni että voisiko tuo sinun syöminen liittyä siihen, että yrität sillä täyttää jotakin henkistä tyhjiötä. Eli tässä tapauksessa kenties sitä lapsen puutetta. Sillon varmaan tosiaan on vaikee löytää minkäänlaista motivaatiota kuntoiluunkaan kun masentaa...Mietin että voisko esimerkiksi psykologin kanssa juttelemisesta olla apua?

      Poista
    3. Saattais olla. Haluaisin sitä ehkä jopa. Nyt olisin valmis kaiken sen vanhan ja nykyisen käsittelyyn. Toisin ku sillon ku sitä tarjottiin. Tai pikemminki tyrkytettiin ja pakotettiin. Totta kai sillon teini pistää vastaan ja ei hyödynnä sitä tilaisuutta vaikka se oliski hyväks.

      Mutta ongelma on se että. En mä uskalla pyytää apua. Mistä sitä muka edes hakis? Ja paljon sellanen maksais? En haluu tuhlata tollaseen turhuuteen...eli itteeni.

      Poista
    4. Joo sama homma! En kyllä kiusallanikaan nuorempana kans mennyt jutteleen vaikka ehkä olis pitänyt. Mutta ehkä sitä vanhemmiten viisastuu edes vähän reunoilta... :D

      Hmm mä oon nyt vähän tyhmä kun en muista olitko työelämässä, työtön vai koulussa vai kuinka? Esimerkiksi kouluissahan on monessa paikkaa omat psykoologinsa ja jonsei oo kun terkkari niin se voi ohjata sitten jonnekin psykologille. Sitten taas jos on työterveys niin siihen kuuluu yleensä mielenterveyspalvelutkin eli kannattaa ottaa yhteys ensin työterveyshoitajaan. Ja sit jos oot työttömänä niin mun mielestä ihan tk:n kautta saa psykologin palvelujakin. Tai ainakin täällä seinäjoella on ihan erikseen psykologi- ja perheneuvontapalvelut (missä itekin käyn eikä maksa mitään). Kaikki noi väylät on mun käsittääkseni ilmaisia.

      Toivottavasti tästä olisi jotain apua ja rohkenisit hakeutumaan johonkin suuntaan :) <3

      Poista
    5. kiitos. Sanotaan näin että pistän mietintään ;)

      Poista
  2. Antaa hetken kypsyä siellä :)

    VastaaPoista