maanantai 14. toukokuuta 2012

Haluanko mä?

Tajusin, ettei kyse ole siitä, että pystynkö mä rakastamaan toista ihmistä yhtä paljon kun mun miestä. Kyse onkin siitä, että haluanko mä? Haluanko mä rakastaa toista ihmistä niin paljon? Haluanko, että mun mies rakastaa toista ihmistä niin? Haluanko mä, että meistä tulee sellanen perhe, jossa vaaratilanteessa pelastetaan lapset ennen puolisoa? Tulisko meistä sellanen perhe?

Kun ajattelen, että mun mies rakastaisi jotain toista yhtä paljon kun mua, tunnen mustasukkaisuutta. En ole yleisesti mustasukkainen. Mua ei kiinnosta, jos se on puhunut jollekin naiselle. Jos se on ihastunut johonkin. Jos se viettää aikaansa jonkun naispuolisen kanssa. Edes jos se pettäis, ei haittais mua (tai siis antaisin anteeksi, kaikki tekee virheitä). Kunhan se vaan ei rakasta ketään muuta. Kunhan vaan mä oon sen ainoa, jota se ikävöi ja kaipaa.

Mutta tuntisinko mä mustasukkaisuutta mun miehen rakkaudesta siihen lapseen? Antaisinko mä mun miehen rakastaa sitä lasta? Vai onko rakkaus puolisoon ja rakkaus lapseen edes verrattavissa? Onko ne sama vai eri asia?

Jos rakastaisinkin molempia yhtä paljon? Olisko se oikein? Molempia kohtaan? Tai kumpaakaan? Kumpikaan ei silloin tietäisi olevansa maailman tärkein mulle. He olisivat samalla sijalla. Molemmat yhtä hyvällä sijalla. Vai huonolla?

Jouduin koko lapsuuteni kilpailemaan mun kolmen veljen kanssa vanhempien huomiosta. Se oli kauheeta. Meitä oli niin paljon. Mun oli vaikeeta saada huomiota. Olin se kiltti, joka teki kaiken oikein eikä riehunut pihalla ja hajottanut toisten leluja. Meillä kurinpito oli karjumista, tukistamista ja nurkassa seisomista.

Koko lapsuuden mä vaan kaipasin enemmän huomiota. Hellimistä ja läheisyyttä.

Aina sanotaan, että meistä tulee samanlaisia kun meidän vanhemmat olivat. Mä en millään haluais olla samanlainen. Mutta tuleeko musta silti vääjäämättä? Voinko mä sille mitään? Vaikka mä tiedostankin sen?

Haluanko mä lapsen vaan, että pystyisin todistaa, että oon erilainen? Parempi. Entä jos oon samanlainen? Kuinka mä pystyisin sitten elämään itteni kanssa?

Haluanko mä lapsen, että voisin kostaa kokemani? Kostaisinko sillon mun vanhemmilleni? Vai sille lapselle?

Hyvä, etten oo vielä saamassa lasta. Mulla on niin paljon asioita käytävänä läpi.

Olisin huono äiti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti