torstai 26. heinäkuuta 2012

Tuntuu, että mä vaan toistan itteeni.

Mä niin kaipaan kaveria, jolle tästä vois puhua ääneen. Jolle tän edes vois myöntää.

Me nähdään niin harvoin mun parhaan (tyttö)kaverin kanssa, etten tunne itseeni läheiseks sen kanssa. En sano sille näitä juttuja. Haluaisin, mut en siltikään sano. Ehkä siks, koska pelkään, et se tuomitsee. Se ei oo sellanen, joka haluais perhettä viel pitkään aikaan. Se ei oo sellasessa elämäntilanteessa. En ees usko, että se olis sellanen ihminen, joka haluaisi lasta.

Muistan, ku joskus ilmaisin sille, että haluaisin lapsen.

Se välillä muistuttaa mua siitä vieläkin ja nauraa päälle. Itte pitää vaan kans nauraa. "Niin hölmähän mä sillon olin." Puolustautuminen on helpompaa ku kertoa oikeesti.

Mielummin miellytän ku järkytän.

2 kommenttia:

  1. Mä tiedän ton tunteen, kun kaipaa jotain naispuoleista kaveria, jolle vois puhua. Multa on kaikonnut suurin osa raskauden myötä, tai ei varsinaisesti kaikonnut, mutta eipä ne enää niin usein soittele, tule käymään tai muutakaan. Ainut mitä tulee yleensä on, "lähetään sit yhessä baariin kun oot synnyttäny"

    VastaaPoista
  2. heh. Mulla samanlaisia kokemuksia vaikken ees raskaana! Kaverit aina haluu mennä baariin/muuten vaan kännätä ku nähään. Tulee sellanen olo et ne ei tunne mua ollenkaan. Ei se haittaa jos ne käy baarissa mut voisko mun kanssa tehä jotain rakentavampaa? Ku ihan oikeesti en juo alkoholia nii miks mun pitää tuhlata aikaani sellasten kanssa? Kyllä maailmassa on muutaki tekemistä jonka parissa viettää aikaa ku tuo suomalaisten kari grandi, alkoholi.

    VastaaPoista